top of page
  • Writer's pictureCoMedia Ry

Puheenjohtajan kuulumisia muutoksen myllerryksestä


Uusi lukuvuosi, itselleni viides, starttaa parin viikon kuluttua ja ajatukset kääntyvät pikkuhiljaa kohti kurssivalintoja, kampuslounaita ja aikataulujen sovittamisia. Viestinnän uusi kandiohjelma on valmis, ja kurssi-ilmoittautumiset avautuvat pian. Yksi asia on kuitenkin vähintään yhtä varma kuin tähänkin asti – nimittäin CoMedian työ opiskelijoiden etujen valvomiseksi.



Elokuun viimeisinä päivinä toivotamme uudet fuksit tervetulleiksi kampukselle osallistumalla orientaatiotilaisuuksiin ja järjestämällä viestinnän fukseille ensimmäisen illan etkot. Tapahtuma on historiallinen, sillä ensimmäistä kertaa järjestämme sen ilman kieltenlukijoiden ainejärjestö Övertäjiä. Kielten lähteminen (ei kokonaan, Övertäjät ovat edelleen kampuksella ja läsnä opiskelijakulttuurissa!) Jyväskylään on jättänyt siis myös CoMedian toimintaan jälkensä. Syksystä on tulossa kuitenkin ihan huippu, suunnitteilla on paljon niin uusille kuin vanhoille opiskelijoille.


Palataanpa vielä edunvalvontaan. Keväällä järjestimme kyselyn, jossa viestinnän opiskelijat saivat kertoa mielipiteensä mahdollisesta tutkintonimikkeiden muuttumisesta. Nykyiset humanististen tieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri tulivat kyseenalaisiksi, kun uusia koulutusohjelmia alettiin leipoa yliopistolla. Nimikkeitä ei siis olla vääjäämättä muuttamassa, mutta aihe tuli puheeksi yliopiston ja opiskelijoiden välillä ja halusimme kuulla tiedän mielipiteitänne asiaan. Kiitos siis kaikista vastauksista, niitä oli selkeästi mietitty, ja aihe on opiskelijoille tärkeä. Mitä te sitten vastasitte?


Koostan seuraavaksi pääpointteja, joita kyselyn vastauksista ilmeni.


- Vastauksia tuli yhteensä 68

- Maisterin tutkinnon nimike: 57,4 % yhteiskuntatieteiden maisteri, 23,5 % kauppatieteiden maisteri, 16,2 % filosofian maisteri, loput ei väliä

- Kandidaatin tutkinnon nimike: 50 % yhteiskuntatieteiden kandidaatti, 26,5 % humanististen tieteiden kandidaatti, 14,7 % kauppatieteiden kandidaatti, 8,8 % ei väliä


Valintoja perusteltiin pitkälti sillä, että valittu nimike niin maisterin kuin kandidaatin tutkinnossa kuvaa parhaiten omien opintojen sisältöä tai vastaa parhaiten tulevaisuuden suunnitelmia ja työllisyystavoitteita. Monet vastanneista kokivat, että filosofinen tai humanistinen tutkinto on joko harhaanjohtava tai liian laaja. Kauppatieteellisyys koettiin monesti sivuainevalintojen kautta läheiseksi ja työmarkkinoilla arvokkaaksi, mutta toisaalta pelättiin, että kauppatieteiden maistereiden runsaaseen joukkoon hukkuu. Yhteiskuntatieteen maisteri ja kandidaatti olivat suosituimmat vaihtoehdot, ja niitä perusteltiin muun muassa sillä, että ne vastaisivat muiden yliopistojen linjaa.


Monet vastanneista olivat joko jo kandeja tai pitkällä opinnoissaan: kandin tutkinnon suhteen kallistuttiin monissa vastauksissa siihen, että muutoksella ei olisi välttämättä enää merkitystä. Suuri osa vastanneista oli kuitenkin sitä mieltä, että muutos nimikkeissä ylipäänsä vaikuttaisi positiivisesti mahdollisuuksiin työelämässä. Opiskelijoille on siis tärkeää, että tutkinnon nimi vastaa opintoja ja alaa mahdollisimman tarkasti. Moni oli kuitenkin myös sitä mieltä, että muutoksella ei olisi välttämättä merkitystä, esimerkiksi siksi, että itse pääaineen nimellä ja tutkinnon varsinaisella sisällöllä on tärkeämpi merkitys.


Ajatus kyselyn toteuttamisesta tuli yliopistolta henkilökunnan ja ainejärjestöjen tapaamisessa. Näin ollen tulokset viedään vielä yliopistolle tarkemmassa muodossa. Kysy ihmeessä lisää, jos joku jäi askarruttamaan!


Mukavaa loppukesää!


Enni Matikainen, CoMedian puheenjohtaja 2017

11 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page