top of page

Fuksin tapahtumaopas

Tämän tapahtumaoppaan tarkoituksena on auttaa sinua, arvon fuksi, ymmärtämään opiskelijaelämää ja siihen olennaisesti liittyviä tapahtumia hieman paremmin.

Opiskelijatapahtumia on paljon erilaisia, ja monet niistä ovat hyvin uniikkeja, joten pieni perehdytys saattaa tulla tarpeeseen. Ei kuitenkaan syytä huoleen, sillä tämän tapahtumaoppaan lisäksi syksyllä järjestetään nimenomaan uusille opiskelijoille tarkoitettuja tapahtumia, joissa erilaisiin käytäntöihin tutustutaan yhdessä!

Opiskelijaelämä saattaa välillä tuntua melkoiselta tapahtumatulvalta. Vaasan yliopistolla toimii useita eri järjestöjä ja muita tahoja, jotka järjestävät tapahtumia, joten tekemistä ainakin riittää! Kaikkiin tapahtumiin ei tietenkään tarvitse osallistua, mutta laajan tarjonnan ansiosta jokaiselle löytyy varmasti kiinnostavaa ja mielekästä tekemistä.

 

Kuten muissakin opiskelijakaupungeissa, Vaasassakin tapahtumat keskittyvät arkipäiville. Bileitä järjestetään usein keskiviikkoisin tai perjantaisin, jolloin tanssilattiat täyttyvät haalareista. Monet baarit ja ravintolat ovatkin linjanneet, ettei opiskelijahaalareissa pääse esimerkiksi lauantaisin sisään. Muita tapahtumia, kuten erilaisia liikuntakokeiluja, rentoja illanviettoja tai muuta toimintaa järjestetään usein muinakin arkipäivinä.

 

CoMedia ry järjestää vuoden aikana muutamia suurempia poikkitieteellisiä tapahtumia, joihin ovat tervetulleita kaikki opiskelijat opinahjosta ja opiskelualasta riippumatta. Näitä ovat esimerkiksi Ahventien Approt, C-sählyt sekä sitsit. Nämä eivät tässä vaiheessa luultavasti kerro uudelle opiskelijalle juuri mitään, mutta myöhemmin tällä sivulla avaamme kyseisiä opiskelijatapahtumiin liittyviä termejä, joten jatka lukemista! Poikkitieteellisten tapahtumien lisäksi järjestämme jäsenillemme esimerkiksi CoMedia cokeilee -tapahtumia, joissa tutustumme esimerkiksi erilaisiin urheilulajeihin tai muihin aktiviteetteihin. Kuukausittain ainejärjestöhuoneellamme Cololla järjestetään CoMedia-kahvit, joiden tarkoituksena on koota viestijät yhteen kahvikupin ja pienten tarjoilujen äärelle nauttimaan leppoisasta tunnelmasta. CoMedia järjestää vuosittain myös cokctail-tilaisuuden juhlistaakseen vuosipäiväänsä. Tilaisuus on juhlava, ja sitä varten pukeudutaan etiketin mukaisesti, mutta juhlan tunnelma on kuitenkin rento, joten "cokkarit" ovat mainio tilaisuus pitää hauskaa.

Sitsit

Akateemiset pöytäjuhlat, tutummin “sitsit” ovat yksi tunnetuimmista opiskelijoiden järjestämistä tapahtumista. Sitseillä on usein teema, jonka mukaan osallistujia kehotetaan pukeutumaan. CoMedian järjestämillä sitseillä on ollut erilaisia teemoja aina Euroviisuista Disney-hahmoihin ja ABBA:an. Hauskan teeman lisäksi juhlassa nautitaan ruuasta sekä “toastien” eli sitsien juontajien vetämistä ohjelmanumeroista. Sitseillä on omat sääntönsä ja käytäntönsä, mutta tärkein ja keskeisin asia on kuitenkin laulaa täysillä, pitää hauskaa sekä tutustua muihin opiskelijoihin!

DSC_5140.jpg

Approt

Approt ovat suosituimpia tapahtumia opiskelijoiden keskuudessa. Approja on monenlaisia, mutta yleisin suoritusmuoto on baariapprot. Niissä ideana on kerätä appropassiin mahdollisimman monta leimaa mahdollisimman monesta baarista nauttimalla ravintolan virvokkeita tai vaikka ruoka-annoksia nälän yllättäessä. Approt ovat hyvä mahdollisuus lähteä opiskelukavereiden kanssa muihin opiskelijakaupunkeihin tutustumaan paikalliseen menoon. CoMedia ry:n omat Ahventien Approt järjestetään joka syksy. Ahventien Approissa kierretään Ahventien opiskelija-asuntoja ja suoritetaan muiden opiskelijoiden pitämiä rasteja, joista saa myös suoritusmerkinnän omaan passiin. Approt ovat vuosittain hyvin pidetty tapahtuma niin kiertäjien kuin rastinpitäjienkin puolesta.

Vujut

Vuosijuhlat eli vujut ovat erittäin perinteinen sekä juhlallinen tapahtuma. Juhlissa pääsee nauttimaan tyypillisesti kolmen lajin illallisesta, muiden seurasta, mutta ennen kaikkea tarkoituksena on kunnioittaa järjestävän tahon taivalta. Juhliin pukeudutaan etiketin mukaisesti, eli naiset juhlavaan pitkään asuun ja miehet frakkiin. Myös akateemiset kunniamerkit sekä ainejärjestönauhat kuuluvat pukukoodiin. CoMedia ry järjestää vuosijuhlansa viiden vuoden välein, mutta monet suuremmat järjestöt, kuten Vaasan yliopiston ylioppilaskunta (VYY), järjestävät omansa vuosittain.

Katso viestinnän opiskelijan Lotan vujuvlogi täältä.

Poikkarit

Poikkitieteelliset bileet eli ”poikkarit” ovat tapahtuma, johon ovat tervetulleita niin kaikki Vaasan kuin muidenkin kaupunkien korkeakouluopiskelijat opiskelualaan katsomatta. Tapahtuma onkin erinomainen mahdollisuus tutustua muiden alojen opiskelijoihin, nauttia värikkäästä haalarimerestä sekä menevästä tunnelmasta. Vaasassa arvostetaan poikkitieteellisyyttä suuresti, ja siksi opiskelijoiden yhteisöllisyyttä pidetään yllä  järjestämällä tämänkaltaisia tapahtumia.

bottom of page