top of page
  • Writer's pictureCoMedia Ry

Koulutuspolitiikan tuulia


Kevät on jo pitkällä ja CoMedian uusi hallituskaan ei ole enää niin uusi. Tämä alkuvuosi on tuonut mukanaan paljon yllätyksiä, joista yhden koponkin pää on välillä ihan pyörällä. Kerroin teille aikaisemmin CoMedian snapchatissa, mitä se koulutuspoliittinen vastaava oikein tekee. Kerrataan se vielä varalta tähän alle ennen kuin mennään muihin kuulumisiin.

Näkyvintä kopon hommassa on varmasti jokakeväisen excursion ja palautekyselyn järjestäminen sekä syksyllä tapahtuvan uraputken järjestelyt. Palautekysely on nyt tehty ja sen pohjalta järjestettiin palautetilaisuus, jossa isoimpia kyselyssä esillä olleita teemoja käytiin läpi yhdessä opettajien ja opiskelijoiden kanssa. Iso kiitos kaikille, jotka pääsitte paikalle! Tänä vuonna puhuttivat erityisesti työelämälähtöisyys ja kurssien suoritustavat sekä digitaalisten oppimisvälineiden hyödyntäminen.


Seuraavaksi onkin vuorossa excu, joka jälleen suuntaa kohti Helsinkiä kohteinaan Ellun Kanat, Maahanmuuttovirasto sekä Trendi ja Viesti ry. Samalla päästään verkostoitumaan Helsingin yliopiston viestinnän opiskelijoiden kanssa. Excursio ja uraputki ovat tapahtumia, joissa työelämää ja sen vaatimuksia tuodaan lähemmäksi opiskelijoita. Niiden avulla voi löytää oman unelmien työpaikan tai oppia millaisia taitoja viestinnän ammattilainen työelämässään tarvitsee. Mutta ei se kopon homma tähän jää.


Kerroinkin, että olen se henkilö johon ottaa yhteyttä, jos esimerkiksi kurssien tai opettajien kanssa tulee ongelmia. Tässä teille muutama vinkki, joiden avulla pääsee jo aika pitkälle. Jos opettaja tai vaikka amanuenssi ei vastaa, kannattaa tarkastaa, että viesti on lähtenyt oikeaan osoitteeseen. Lisäksi erityisen tärkeää on itse käyttää yliopiston sähköpostia. Esimerkiksi gmailista lähetetyt viestit menevät automaattisesti roskapostikansioon. Muistakaa myös OTSIKOIDA viestit oikein! Jos ongelma on kurssille pääsy, tulee sen lukea myös meilin otsikossa.


 Jos ongelmalla on kiire, kannattaa mennä puhumaan kasvotusten. Se on nopein ja varmin tapa saada asiat edistymään. Henkilökunnalla on usein vastaanottoajat, jotka löytyvät yliopiston sivuilta, mutta ajan voi varata myös erikseen tai tehdä kuten minä ja marssia paikalle koputtamaan ovea ja nätisti kysymään voiko hetken häiritä. Ja ei, ei ne pure. Jos asiaan ei sittenkään tule selvyyttä tai pelkäät, että ne purevat niin ottakaa minuun yhteyttä ja katson mitä voin tehdä.


Kopona osallistun myös viestinnän oppiainekokouksiin opettajien ja professorien kanssa ja tuon kokouksiin opiskelijoiden ääntä sekä kehitysehdotuksia koulutukseen. Muutoin istunkin sitten VYY:n edunvalvontavaliokunnassa (tuttavallisesti evvk) ja valvon myös sitä kautta meidän etuja. Tällä hetkellä ollaan tehty kovasti töitä yliopiston sisäisen viestinnän parantamiseksi ja se on otettu hyvin vastaan. Evvk:n kokouksissa käsitellään tällä hetkellä meidän kantaa rakennemuutoksiin ja kampustrategiaan. Kokouksiin ovat tervetulleita kaikki edunvalvonnasta kiinnostuneet opiskelijat.

Tässä taisi tulla kertarysäyksellä reippaasti edunvalvontajorinaa. Kohta on kuitenkin vappu ja myös CoMedia aikoo juhlia vappua tositarkoituksella. Harry Potter –sitseillä nähdään!


Milja Mäkelä

14 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page