top of page
  • Writer's pictureCoMedia Ry

CoMedia seikkailee: Treffaa mun vanhemmat ja Tom of Finland


Helmikuun puolessa välissä CoMedia sai kutsun tulla Helsinkiin seuraamaan Subin uuden tv-ohjelman Treffaa mun vanhemmat kuvauksia. Reissuun lähti mukavasti porukkaa ja muutama hallituslainenkin eksyi mukaan. Alun spekulaatioiden jälkeen selvisi, ettei kukaan sentään ollut raahannut vastahakoista siippaansa tapaamaan vanhempiaan tv-kameroiden edessä, vaan sinkut valitsisivat ehdokkaiden läheisten kertomusten perusteella sen, kenet he haluavat viedä treffeille.

CoMedialaiset saapuivat paikalle jo aamuvarhain ja perillä saimme kahvia ja hieman purtavaa sekä pienen kierroksen studiolla ennen kuvausten alkua. Kierroksella selvisi muun muassa se, että tv-ohjaamo olikin studion ulkopuolella olevassa rekassa ja samaista ohjaamoa oli käytetty muutama päivä sitten Putouksen kuvauksiin. Sitten odoteltiin taas hetki lisää ja saatiin myös ohjeet, mitä

yleisöltä kuvauksissa odotetaan. Pääohje olikin se, että naura jos naurattaa.


Itse kuvausten seuraaminen oli oikeastaan aika jännää. Harvoin sitä edes televisiota katsoessa miettii, kuinka monta ottoa noin tunnin mittainen ohjelma vaatii. Juontajan puhe ei menekään kerralla nappiin tai tapahtuu jotain muuta, mikä vaatii koko homman alusta aloittamista. Myös lavalle tulo ja siitä poistuminen vaatii paljon harjoitusta ja ottoja kunnes osallistujat onnistuvat katsomaan oikeaan kameraan. Allekirjoittanut oli jo kerran kuiskaamassa vieruskaverin korvaan, että eikö tätä olisi pitänyt harjoitella jo aikaisemmin. Tajusin sitten, että vaikea sitä olisi harjoitella, jos ei edes tiedä kenet lopulta valitsee. Meidän vierailumme kesti aamusta iltapäivään ja seurasimme kuvauksia kahden eri sinkun toimesta. Kannattaa ehdottomasti lähteä mukaan, mikäli tällaisia tilaisuuksia tulee vastaan ja pääsee näkemään tilanteet myös kameran toiselta puolelta.



Pari viikkoa myöhemmin Callitus sai myös tilaisuuden päästä Tom of Finland -elokuvan ennakkonäytökseen ja sen jälkeen osallistua elokuvan Vaasan pressitilaisuuteen. Mikäli joku vielä empii, niin kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa! Elokuva yllätti positiivisesti ja oli yhtä aikaa sekä surullinen että hauska kuvaus. Varsinaisen näytöksen jälkeen jäimme vielä seuraamaan yleistä pressiä ennen kuin toimittajat pääsivät vuorotellen haastattelemaan ohjaaja Dome Karukoskea ja päätähteä Pekka Strangia. Yleinen pressi oli melko lyhyt ja toimittajat varanneet selvästi kysymyksensä yksityisiinhaastatteluihin, mutta saimme kuitenkin hieman kuulla elokuvan tekemisen taustoista ja käsikirjoituksen teemoista. Pienenä tietoiskuna vielä loppuun, että Pekka Strang on muuten kasvanut Vaasassa ja ensimmäisen pääroolinsa hän näytteli Vaasan omassa ylioppilasteatteri Rampissa.


Milja Mäkelä

18 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

CoMedian excursio Helsinkiin

28.3.–30.3.2022 Ensimmäinen päivä – Yle ja Sitra Excursio starttasi junamatkalla Vaasasta kohti Helsinkiä. Aamu Helsingissä alkoi vierailulla Ylen Luovalle talolle. Meidät otettiin innolla vastaan, si

bottom of page