top of page
Writer's pictureCoMedia Ry

Vuoden 2017 hallitus esittäytyy

Päivitetty: 19. toukok. 2019



Nyt esittäytyy CoMedian uusi hallitus! Meitä ei vielä olekaan paljoa näkynyt, joten ennen kaikenlaisia tapahtumia pääset nyt jo hieman tutustumaan vuoden 2017 Callitukseen. Olemme poikkeuksellisen kirjava joukko, sillä hallitukseen kuuluu tänä vuonna miehiä ihan kaksin kappalein, sekä meillä on hallituslaisia aina ensimmäisestä vuosikurssista neljänteen vuosikurssiin asti. Toivotamme kaikille mukavaa alkanutta vuotta 2017, ja toivottavasti tavataan monissa tapahtumissa kevään ja syksyn aikana!


Enni Matikainen, puheenjohtaja



Hyvää alkanutta kevättä kaikille! Mie oon Enni, CoMedian onnellinen ja vielä vähän uunituore puheenjohtaja. Ikää on karttunut 22 vuoden verran, perujani olen Etelä-Karjalan tyttöjä Imatralta, Saimaan mäkisistä järvimaisemista. Vaasa on siis minulle kunnon metropoli. Opiskelen neljättä vuotta, nyt jo maisterivaiheessa, ja tänä aikana Vaasasta onkin tullut ihan koti. Vaikka nukkuminen on parasta mitä tiedän, olen ihan hirveän kova touhuamaan. Kalenterini täyttyykin opiskelun lisäksi niin laulu-, teatteri- kuin salitreeneistäkin sekä tyttöjen saunailloista. 

Opiskelijaelämä on aivan ihanaa, olenkin ehtinyt olla mukana monessa. Vastasin esimerkiksi pari vuotta sitten CoMedian sometuksesta. Syksyllä ajattelin tätä vuotta suurin piirtein sanoin ”ihanaa, kun ensi vuonna ei tarvitse kuin opiskella, nyt voin keskittyä muihin juttuihin”. Toisin kuitenkin kävi ja into järjestöhommiin ja opiskelijavaikuttamiseen vei voiton - one more year, ja oli muuten ihan mielettömän hyvä päätös! Alkanut kausi tulee tuomaan mukanaan huippujuttuja, ja ympärilläni on ihan mahtava hallitus. 

Minuun törmää useiten näin lukukauden aikaan taatusti Oskussa, vaikka se saakin EasyFitistä, musaopistosta ja ylioppilasteatterista hyvät kilpailijat. Entä salainen paheeni? Pienen tutkimuksen ja arkisen tarkkailun tuloksena pidän ilmeisesti kisaa itseni kanssa siitä, kuinka nopeasti saan kalenterini täyteen ohjelmaa ja kukkapiirustuksia. Siitä huolimatta ehdin aina vaihtaa sanan tai pari, joten tuu ihmeessä juttelemaan!


Mikko Lankila, varapuheenjohtaja & yrityssuhdevastaava


Moikka moikka! Elikkä mä olen Mikko, ja alun perin Vaasan keskustaan rantauduin rakkaasta kotikaupungistani (ja myös kuningaskunnastani) Kokkolasta. Olen ensimmäistä vuotta Vaasan yliopistossa ja tavoitteenani on ottaa viestintä pääaineeksi. Ikää mulla on vasta 21 vuotta, joten tässä vaiheessa jaksaa painaa vielä särmänä hommia. Tämän kauden olen vastuussa siitä, että CoMedian yrityssuhteet pelaa halutulla tavalla mahdollisimman hyvin, ja siinä ohella toimin myös varapuheenjohtajana.

Odotukset kuluvaa vuotta kohti ovat niin opiskelun, hallituksen kuin oman pestinikin kohdalta erittäin korkealla. Pääsin juuri siihen pestiin, josta haaveilin jo ensimmäisellä viikollani yliopistossa nähdessäni hieman CoMedian hallituksen toimintaa. Koen, että tässä pestissä pystyn ottamaan itsestäni kaikista eniten irti, ja tuomaan oman parhaani koko ainejärjestölle. Ensimmäinen syksyni koulussa tuntui olevan elämäni parasta aikaa, joten eiköhän pidetä sama asenne yllä ainakin loppu opiskelujeni ajan.

Kun käskettiin miettiä, että mikä on mun salainen pahe, niin siihen ei kyllä kauan mennyt. Shoppailu, varsinkin netissä. Tämäkään ei mitenkään kovin salainen ole, varsinkaan niiden kohdalla, jotka mut tuntee. Useimmiten mut löytää juurikin ei niin salaisen paheeni parista, tai sitten eri kahviloista kavereideni kanssa.


Petra Lähdemäki, sihteeri


Heippa! Oon Petra, 23-vuotias ensimmäisen vuoden opiskelija. Alun perin olen kotoisin Nurmosta, se on siinä Seinäjoen vieressä, tai siis nykyisin osa Seinäjokea. Koska olen syntynyt Vaasassa, mun veri on aina vetänyt tänne. Nostinkin kytkintä 17-vuotiaana, sanoin Seinäjoelle heipat ja muutin Vaasaan lukioon. Näin 7 Vaasa vuoden jälkeen uskallan jo kutsua itseäni Vaasalaiseksi. Aiemmin oon opiskellut taidehistoriaa Jyväskylässä, mutta kyllä viestintä vie ihan 5-0. Tää on mun juttu. 

Mussa on aina ollu sisäänrakennettu tarve olla asioissa mukana ja saada vaikuttaa. Mahtavan fuksisyksyn jälkeen hallitukseen haku tuntui siis tosi luonnolliselta valinnalta. Nyt mulla onkin ilo tänä kautena toimia CoMedian sihteerinä. Sihteerinä oon vastuussa meidän kokouksien pöytäkirjojen tekemisestä ja kaikesta muustakin papereiden pyörittelyyn liittyvästä. Odotan tältä hallituskaudelta tosi paljon ja ihan rehellisesti oon tosi liekeissä tästä! Meillä on ihan mahtava porukka kasassa, voiko tästä muuta tulla kun ihan YLI huippua?

Mun ei ehkä niin salaisia paheita on YouTuben meikki- ja salaliittoteoria videot, Netflix-dokumentit ja energiajuomien lipitys. Mä myös rakastan animea ja kaikkea Star Warssiin liittyvää. Vapaa-ajalla tykkään käydä salilla, taidenäyttelyissä ja viettää viini-iltoja kavereiden kanssa. Mut löytää suurimmalla todennäköisyydellä Tritoniasta tervaamasta itteäni kofeiinilla. Muita hyviä minun bongaus lokaatioita on joku paikka josta saa kofeiinia, El Gringo ja Barrel. Yritän laajentaa mun ympyrää Fonan ysäripuolelle, kyllä tällänen isärokki ihminenkin siihen vielä pystyy! Saa tulla moikkaamaan ja juttelemaan aina, oon ihan kiva ja hauska!


Juulia Tuominen, talousvastaava


Moro! Oon tosiaan Juulia, 21-vuotias toisen vuosikurssin opiskelija Ylöjärveltä. Aika usein kuitenkin joudun sanomaan olevani Tampereelta, Ylöjärven maantieteellinen sijainti kun on niin monelle kysymysmerkki. 


Mun pesti Callituksessa on talousvastaava. Tosin oon muutaman kerran sekoittanut pestini virallisen nimen rahastonhoitajaan, joka oli siis aiempi nimitys kyseiselle tehtävälle. Näinollen olen esitellyt itseni Comedian taloudenhoitajana. Tarkoitus ei kuitenkaan ole olla Comedian kotiapulainen, eikä multa löydy valkoista esiliinaakaan kaapista. Sen sijaan pidän huolta Comedian rahoista: maksan laskuja, lähetän niitä ja pidän kirjaa tuloista ja menoista.


Odotan tulevalta hallituskaudelta tosi paljon. Kaikenlainen järjestötoiminta ja omaan ympäristöön vaikuttaminen on ollut aina lähellä mun sydäntä, ja koin, että toiminta oman ainejärjestön hallituksessa on ehkä paras tapa vaikuttaa ruohonjuuritasolla. Toivonkin, että me Callituksena onnistuttaisiin mahdollisimman hyvin tässä arvokkaassa tehtävässä, minkä Comedian jäsenet ovat meille suoneet.

Salaisia paheita mulla on varmaan enemmän kuin hyveitä. Ehkä suurin niistä on erilaisten enemmän ja vähemmän hämärien rikosdokumenttien katseleminen. Youtubessa viimeksi katsomani videot ovatkin suurimmaksi osaksi Poliisi TV-klippejä, rikostarinoita Suomesta ja Titanic-aiheisia salaliittoteoriadokumentteja. Näiden lisäksi vapaa-ajalla kokkailen ja juon viiniä. Parhaiten mut löytää Olympiasta, (satunnaisesti) Tritoniasta, K-marketin kassalta, Maalahden metsistä tai Fontanan ysäripuolelta. Viimeisestä etenkin silloin, kun Movetronin Romeo ja Julia soi. Reviiri on siis aika laaja, joten jos tulee asiaa, ottakaa rohkeasti yhteyttä, niin vältytte koko Pohjanmaan haravoimiselta.


Eveliina Toikkonen, tiedottaja


Moikka moi! Mä olen Eve, 23-vuotias (erittäin pian 24) neljännen vuoden viestinnän opiskelija. Opinnot on ihan kandivaiheen loppusuoralla ja maisteriopintojakin tässä aloittelen, eli seilaan tässä vielä kahden tutkinnon välillä. Tykkään ilmeisesti seilailla vähän enemmänkin, koska lähes viikottain seilaan myös Vaasan ja Tampereen väliä. Tampereelta olen siis kotoisin ja siellä tykkään käydä usein perhettä, poikaystävää ja kavereita moikkaamassa. Salaisena toiveena tulevalle vuodelle kuitenkin on, että CoMedian touhut ja tyypit pitäisi mua vähän enemmän Vaasassa ;)


Callituksessa toimin tänä vuonna tiedottajana, eli mun käsialaa on suurin osa nettisivuihin liittyvistä jutuista, ja myöskin kaiken maailman tiedotusasiat, joita hoidan lähinnä CoMedian sähköpostilistan kautta. Odotan suurella innolla tulevaa vuotta, eniten varmaankin vappu kutkuttelee mieltä mutta toki myös muut CoMedian tapahtumat. Ja tärkeimpänä tietty uusiin tyyppeihin tutustuminen! Halusin juuri tiedottajaksi, koska oon super kiinnostunut nettisivujen tekemisestä ja koodauksesta, sekä tykkään tietää kaikesta kaiken. Tässä pestissä oonkin siinä suhteessa aika hyvissä asemissa, koska saan aina tarkat infot kaikesta, mitä tapahtuu.


Mulla on salaisia paheita niin monta etten tähän niitä kaikkia voi luetella (ja osa niin outoja ja ällöjä etten kehtaa). Julkisesti voin nyt kuitenkin paljastaa, että teen ihan liian usein itselleni juustolautasen, ja välillä on myös pakko saada lasillinen viiniä siihen kylkeen. Puhun myös kausittain todella paljon Big Macistä ja sellaisen syömisestä, ja en pysty lopettaan siitä puhumista tai haaveilemista ennen kun oikeasti syön sellaisen. Tästä syömisteemasta tuleekin luonnollinen jatkumo siihen, mistä mut voi useimmin löytää. Oskustahan minutkin, niin kuin monet muutkin hallituksemme jäsenet, syömästä jotain pientä kivaa. Myös kotoo, sängyltä istumasta mut löytää hälyttävän usein, napostellen ja jotain sarjaa katsoen. Täältä sängyn pohjalta toivotankin oikein mukavaa kevättä kaikille ja toivon, että CoMedian tapahtumissa nähdään!


Antti Orava, some-vastaava

Heippa! Olen Antti, 21-vuotias CoMedian tuore somevastaava. Vaasassa aloitin opinnot viime syksynä ja tavoitteenani on saada viestinnästä itselleni pääaine. Tänne Vaasan hyville vesille saavuin Mustiosta, joka ei välttämättä kovin monelle sano mitään. Ainakin Hankoon sieltä pääsi alle tunnissa! Myös Espoossa tuli vietettyä muutama vuosi ennen Vaasaan muuttoa.

Vuodelta 2017 odotan paljon niin opintojen kuin ainejärjestötoiminnankin suhteen. Somevastaavana tulen tuottamaan sisältöä eri CoMedian kanaviin ja ylläpitämään ainejärjestön näkyvyyttä. Hain somevastaavan pestiä, koska se vaikutti mielenkiintoiselta ja mahdollisuuksia tarjoavalta. Ensimmäinen syksy Vaasassa myös ylitti kaikki odotukseni ja odotan mielenkiinnolla kevättä, ja erityisesti vappua.

Opintojeni ulkopuolella harrastan kuntosalilla treenaamista ja talvisin lumilautailua. Myös kameran kummallakin puolella tulee toimittua melko usein. Kaikki varmasti jo tietävät suurimman paheeni, eli kahvin. Harvemmin ilman kahvikuppia missään näyttäydyn. Oskusta on myös muodostunut mulle sellai place to be, sieltä löydyn yleensä Complexin tai YouTuben parista.


Milja Mäkelä, koulutuspoliittinen vastaava


Moikka! Mä olen Milja ja kotoisin olen Keski-Suomesta Multialta. Tähän väliin yleensä tarkennan, että siitä Jyväskylän läheltä ja sanooko Keuruu mitään. Ei haittaa, jos et tiedä, minä kyllä kotiseuturakkaudessani kerron ja tarvittaessa näytän kartalta. Ikää on mittarissa 24 vuotta, mutta vakaasti olen päättänyt jäädä 21 ikävuoteen. Fysiikka ja joku turha vuosien vaihtuminen tosin pistää tässä asiassa hanttiin. Neljäs vuoteni Vaasan yliopiston huomassa lähti käyntiin menneenä syksynä, että sillä periaatteella olen hyvässä päiväkoti-iässä.

Tältä vuodelta ja erityisesti pestiltä odotan paljon. Oon rehellisesti sanottuna ihan liekeissä siitä, että pääsen vaikuttamaan ja viemään opiskelijoiden ajatuksia ja ideoita meidän koulutusohjelmasta ja kurssien sisällöstä eteenpäin. Tässä kiteytyy myös se, miksi halusin juuri kopoksi. Nyt aion anella, että jos jotain mieleen tulee, niin ole kiltti ja jaa se meille. Vapaa-ajalla puolestaan odotan vappua, koska onhan se nyt ihan parasta. 

Minun salainen paheeni on kuulemma juusto. Tosin mielestäni se ei ole mitenkään salainen, sillä julistan rakkauttani ihan avoimesti. Juustossa ei ole mitään hävettävää. Kerrottakoon nyt siis tässä ja nyt, että juusto best. Mikään ei ole parempaa kuin viiden juuston pikalasagne, joka venyy, venyy ja venyy – niin kuin kopokin. Useimmiten minut löytää Oskusta ja joskus satunnaisesti Tritonian ykköskerroksesta, tietokoneelta suoraan portaiden edestä. Saa tulla häiritsemään, en pure, vaikka siltä joskus (erityisesti aamuisin) näytänkin.


Laura Helin, Campin päätoimittaja


Moi! Oon Laura, ikää on 23 vuotta ja olen hallituksen ainoa kolmannen vuosikurssin opiskelija. Kotoisin olen kaiken sivistyksen alkulähteestä eli Suamen Turust, mutta muillakin paikkakunnilla on tullut asuttua ihan Eurooppaa ja Afrikkaa myöten. Vahvuuteni ei siis todellakaan ole paikallaan pysyminen, vaan tämänkin hallituskauden alun vietän vielä vaihto-opiskelemassa Saksassa, ja hyppään mukaan hallitusjunaan helmikuun puolivälissä. Toiveammattini on olla journalisti, joten tehtävääni hallituksessa ei ehkä ole vaikea arvata.


CoMedian hallituksessa toimin viestinnän ainejärjestölehti Campin päätoimittajana. Samaa pestiä pidin hallussani jo viime vuonna, ja tällä kaudella tutut hommat jatkuvat hallituksen riveissä päätoimittajan siirryttyä virallisesti rajan valoisammalle puolelle. Toivonkin tämän muutoksen lisäävän hallituksen tukea Campia koskevissa asioissa, jotta voisimme yhdessä kehittää lehteä entistäkin loisteliaammaksi. Olen myös innoissani siitä, että pääsen osallistumaan hallituksen toimiin muutenkin kuin päätoimittajan koppiin eristäytyneenä. Päätoimittajana olen käytännössä vastuussa koko lehden toiminnasta aina toimituksen aivoriihistä lehden julkaisuun asti. Jos siis viestinnän ainejärjestölehden kehittäminen ja toimitushommiin osallistuminen kiinnostaa, niin muhun saa ja pitää olla yhteydessä – sekä tietenkin ilmestyä kahviporinan perässä Campin kokouksiin. Jos sisäinen journalistiliekkisi roihahti nyt tuleen mutta et oikein tiedä mistä aloittaisit, kannattaa ensimmäisenä tykätä Campin sivuista Facebookista ja laittaa mulle viestiä.


Yliopiston ulkopuolisella ajalla minut voi todennäköisesti bongata paistelemasta ranskalaisia maksua vastaan, treenaamasta jäähallilta rakkaan kiekkoharrastukseni parista tai Fonan punaisilta sohvilta syvällisiä keskusteluja käymästä. Jos nyt satun olemaan kotimaassa – salainen paheeni kun on päivittäiset lentolippujen hintojen selailuprosessini, joista pääkoppani tykkää enemmän kuin pankkitilini. Tänä keväänä on kuitenkin tarkoitus kuluttaa enemmän aikaa Cafe Oskarissa ja CoMedian tapahtumissa kuin pilvien päällä. Hihasta ei kannata tulla repimään, mutta muilla yleisesti soveliailla tavoilla voi tulla moikkaamaan jos siltä tuntuu!


Projektivastaavat Emmi Heikura, Marianne Ronkainen ja Elli Autti



Emmi (kuvassa vasemmalla)


Helou! Oon Emmi, 20-vuotias viestinnän fuksi Helsingistä. Pääsin mukaan mahtitiimiin, projektivastaavan pestiin. Jo yliopistoon hakiessa haaveilin opiskelijabileiden ynnä muiden tapahtumien järkkäämisestä (koitan olla kyseenalaistamatta opiskelumotiivejani). Pienestä asti olen nauttinut juhlien järjestämisestä, ja niitä on tullutkin hoidettua aina katumyyjäisistä ”missikisoihin” ja partioleireihin. Proju-pesti oli siis kuin mulle luotu.

Odotukset tältä vuodelta ovat melko suuret. Viime vuoden ainoana tavoitteena oli päästä välivuoden jälkeen opiskelemaan ja tie vei lopulta Vaasaan. Alussa lähtö Helsingistä tuntui melko karulta, mutta Vaasasta tuli nopeasti uusi koti ja semmonen oma juttu. Nyt kun opiskelemassa jo ollaan, niin tavoitteet ovat hieman muuttuneet. Haluan yhdessä muiden, niin hallituksen kuin jaostonkin kanssa järjestää parhaimmat tapahtumat tähän asti. Innosta se ei ainakaan jää kiinni. Niin ja tietysti suoriutua kunnialla opiskeluista.


Salainen paheeni on ehkäpä romanttiset komediat (etenkin Holiday), joita katson uudelleen ja uudelleen. Toinen, ei ehkä niinkään pahe, mutta puhun nimittäin jostakin aivan käsittämättömästä syystä osittain Tampereen murretta. Kotikotona käydessäni siitä saa kyllä kuulla. Olen syntyjäni stadilainen ja siellä koko ikäni asunut, mutta jostain syystä Vaasasta on tarttunut nimenomaan Tampereen murre.

Mut löytää varmaankin Oskusta kahvikuppi kädestä, useimmiten Zalandon uutuuksia selaillen. Jos ei, niin viimeistään CoMedian tapahtumissa törmätään!


Marianne (keskellä)


Ciao! Olen Marianne ja ikää minulta löytyy mittarista 21 vuotta. Tänne Pohjanmaalle eksyin viime syksynä Kajaanista, parhaillaan vietän siis ensimmäistä vuottani Vaasan yliopistossa viestinnän opintojen parissa. Muistorikkaan fuksisyksyn jälkeen halusin itsekin päästä toteuttamaan ja ideoimaan CoMedian tapahtumia, mikä siis luonnollisesti johti siihen, että päätin hakea mukaan hallitukseen. Niin siinä sitten loppujen lopuksi kävi, että tänä vuonna pääsen häärimään yhtenä projekti-ja juhlavastaavista.

Odotan innolla hallituskauden tuomia menoja ja meininkejä, toivon mukaan sellaisia, joita voi sitten hyvillä mielin muistella vaikka vielä eläkepäivillä. Samalla järjestötoiminta tuo varmastikin paljon uutta ja erilaista sisältöä opiskelujen ja töiden ohelle, mikä on aina vain tervetullutta. Onneksi minun ei myöskään tarvitse olla yksin projun puikoissa hämmentämässä, sillä messistä löytyvät Elli ja Emmi, sekä uutena tulokkaana projektijaosto. Uskon että yhdessä koko Callituksen kanssa meillä on hyvä jengi kasassa, joten kannattaa siis pitää silmät ja korvat auki tulevia tapahtumia ja häppeninkejä varten!

Paheitani (joskin vähemmän salaisia) ovat liika tv-sarjoihin koukuttuminen, impulsiivishoppailu, kuulokkeiden hävittämisen jalo taito ja maapähkinävoin suurkulutus. Lisäksi kärsin myös kroonisesta matkakuumeesta ja hissikammosta. Yliopiston lisäksi minut voi löytää hyvän ruuan ääreltä, sekä hengailemasta kavereiden kanssa milloin mistäkin. Toivon mukaan olen tänä vuonna myös enemmän tuttu näky salilla ja lenkkipoluilla… Helpoiten minut pääsee kuitenkin bongaamaan CoMedian tapahtumissa, siellä nähhään!


Elli (oikealla)


Heippa! Olen Elli, 20-vuotias fuksi kotoisin Rovaniemeltä. Aloitin opiskelut viime syksynä VINE-ohjelmassa tavoitteenani saada pääaineeksi viestintä. Fuksisyksy oli täynnä hauskoja tapahtumia, joista parhaimmat olivat luonnollisesti CoMedian järkkäämiä. Rento ilmapiiri ja mukava porukka saivat myös minut innostumaan hallitukseen hakemisesta.


Toimimme Mariannen ja Emmin kanssa projektivastaavina, mikä tarkoittaa ensisijaisesti juhlien suunnittelua ja organisointia. Tänä vuonna hallituksen lisäksi perustettiin projektijaosto, jossa myös muut innokkaat CoMedialaiset pääsevät mukaan tapahtumien ideoimiseen ja toteuttamiseen. Uskon, että apukäsistä sekä -päistä tulee olemaan paljon hyötyä - erityisesti sitsejä seuraavina siivouspäivinä. ;)


Projupestin lisäksi olen tämän vuotisen Callituksen liikunta- ja hyvinvointivastaava. Käytännössä siis huolehdin, että ainejärjestömme järjestää myös virkistäytymismahdollisuuksia, joissa alkoholi ei ole osallisena. Tämä sopii minulle mainiosti. Itse huolehdin hyvinvoinnistani rentoutumalla tv-sarjojen ja herkkujen parissa. Nautin kyllä myös ulkoilusta ja liikunnasta, kuten lenkillä tai kuntosalilla käymisestä.


Loppu vapaa-aikani menee kavereiden kanssa kahvilla tai kotona kokkaillessa. Heikko kohtani on ehdottomasti alennusmyynnit. Minut voikin bongata usein vaatekaupoista tekemässä heräteostoksia tai ruokakaupoista juoksemassa tarjousten perässä. Ylimääräiset rahani kulutan mieluiten matkusteluun ja toivonkin, että minulle jää tänä vuonna enemmän aikaa reissaamiseen. Ainakin pääsen jo haaveilemaan vaihto-opiskelukohteista. Onneksi kevät on täynnä juhlia ja tapahtumia, joten tylsää ei pitäisi tulla. Itse odotan eniten C-sählyjä ja tietysti vappuviikkoa!

110 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page