Uusi tiedekuntarakenne

CoMedialainen opiskelee pian filosofisessa tiedekunnassa

Uudistuva Vaasan yliopisto jakautuu vuoden 2010 alusta neljän sijasta kolmeen tiedekuntaan. Humanistinen ja hallintotieteellinen tiedekunta sulautuvat yhdeksi yksiköksi ja muodostavat filosofisen tiedekunnan. Yliopiston hallitus teki päätöksen tänään, perjantaina 17.4.2009.

Tiedekunnat vastaavat alansa tutkimuksen ja opetuksen tuloksista, kehittämisestä ja laadusta. Filosofinen tiedekunta syntyy nykyisten humanistisen tiedekunnan ja hallintotieteiden tiedekunnan oppiaineista. Kaikissa tiedekunnissa valmistellaan parhaillaan niiden sisäistä organisoitumista. Tavoitteena on vähentää yksiköiden lukumäärää ja luoda kullekin alalle parhaiten sopiva toimintamalli.

Vaasan yliopisto uudistaa toimintaansa ja rakenteitaan vastaamaan entistä paremmin toimintaympäristön ja yliopistouudistuksen haasteisiin. Syksyllä 2008 hyväksytty yliopiston strategia ohjaa uudistustyötä. Strategian mukaan Vaasan yliopisto on monialainen liiketoimintaorientoitunut tiedeyliopisto, jonka aloja ovat liiketalous, hallinto, kielet ja tekniikka. Yliopiston strategisten painoalojen tarkempi määrittely valmistuu kesällä.

Lisää: http://www.uwasa.fi/ajankohtaista/uutisia/etusivu/uusirakenne170409.html

 

Julkaistu 17.04.2009 klo 20:04