CoMedia ry

CoMedia ry on Vaasan yliopiston viestintätieteilijöiden vireä ja vikkelä, näkyvä ja kuuluva ainejärjestö, joka järjestää jäsenistölleen niin mielen kuin ruumiinkin virkistystä. CoMedia ry pitää huolta viestijöiden eduista ja opintoasioista, ottaa kantaa päivän polttaviin puheenaiheisiin ja juhlii Vaasan yössä pikkutunneille asti. Opiskeluun liittyvistä asioista huolehtii hallituksen kopo-vastaava joka toimii siltana laitoksen ja opiskelijoiden välillä. Tutustu CoMedian hallitukseen tästä.

ComPosti on comedialaisten ikioma lehti, joka pääsee päivänvaloon kaksi kertaa lukuvuodessa. ComPostin toimittamiseen ovat tervetulleita kaikki kynälle kykenevät.

Ainejärjestönä CoMedia on aikaansaava ja aktiivinen. Tapahtumiimme kuuluvat muun muassa mainetta ja kunniaa keränneet legendaariset C-sählyt, jonne saapuu viestijöitä eri puolilta Suomea. Tapahtumatarjottimelta löytyy myös muun muassa excursioita, mökkireissuja, pikkujouluja, akateemisia illallisjuhlia eli sitsejä ja ikimuistoisia saunailtoja.

Rentomielisen rilluttelun ohella syvennymme toisinaan mielellämme myös vakaviin asioihin. Vuosittainen Uraputki-tapahtuma antaa osviittaa tulevaisuuden poluille ja kertoo, mistä Vaasassa valmistuneet viestijät ovat löytäneet paikkansa työelämässä. Ajamme ahkerasti opiskelijoiden etua ja pidämme humanismin lippua korkealla.

Kampuksella kirmaavan, joskus vain viileästi vaeltavan viestijän tunnistat Neljäs valtiomahti -paidasta. Liity jäseneksi ja elämäsi tulee olemaan yhtä komediaa. Ääntä kohden!

 

Päivitetty 04.08.2011. Tulosta tämä sivu.