Heidin blogi
Hei!
Olen Heidi, 22-vuotias viestintäläinen. Takanani on nyt kaksi vuotta viestinnänopintoja Vaasan yliopistossa. Ensimmäiset oman alan työt aukesivat maakuntalehti Pohjalaiselta, jossa olen siis kesätoimittajana.
18.8.2011
Moi!
Viikko töitä olisi vielä jäljellä. Kesä ei ilmeisemmin ole ollut täysi katastrofi työnantajan mielestä, sillä saan jatkaa keikkailua koulun ohella, jee! Huomenna on kesätoimittajien läksiäiset, ja heti kun olisi luvassa ruokaa ja juomaa firman piikkiin, hommaan flunssan. Näinhän se menee. Ajattelin kuitenkin roudata itseni paikalle tartuttamaan muut.
Viimeiseen blogimerkintään pitäisi varmaan tiivistää kesän anti, joten pyrin nyt siihen. Kesätoimittajana oleminen on ollut yhdellä sanalla sanoen opettavaista. Jälkeenpäin mietittynä omat kirjoitustaidot ja ylipäätään käsitys uutisten ja muiden juttujen kirjoittamisesta olivat aikalailla lapsen kengissä vielä alkukesästä (ei saisi käyttää kulunutta sanontaa, eli perun puheeni, en olekaan oppinut mitään). Kirjoittamiseni on melko alkeellista varmaan vieläkin, mutta kehitystä on kuitenkinn tapahtunut. Juttu per päivä -tahti on saanut aikaan sen, että teksti syntyy helpoimmista aiheista tunnissa tai parissa. Kirjoittamisen nopeutuminen on vaikuttanut myös siten, että ensimmäisen työkuukauden jälkeen ei ole tarvinnut jäädä ylitöihin.
Parasta kesätoimittajan töissä on varmaankin ollut se, että olen päässyt tutustumaan uusiin ihmisiin (niin työkavereihin kuin keikoilla tapaamiini henkilöihin). Hauskaa on myös se, että pientä knoppitietoa on tarttunut matkan varrella mukaan erilaisista asioista. Haastavinta on varmaan ollut uutisen tunnistaminen ja uutiskärjen etsiminen, kun sellaista ei kaikissa aiheissa selvästi ole. Kesä on aika vaikeaa aikaa olla toimittaja, kun ihmiset lomailevat ja asiantuntijoita ja muita asioista tietäviä ihmisiä on vaikea saada langan päähän.
Mieleenpainuvin keikka oli varmaankin Suomesta käännytetyn afgaaniperheen haastattelu. Perheen tarina pysäytti ja pisti omat arkiset ongelmat oikeaan mittakaavaan. Perhe on ollut pakosalla Afganistanista viimeiset 30 vuotta, ja haastattelupäivänä he jännittivät, koska poliisi hakee heidät pois kotoaan. Tuohon 30 vuoteen oli mahtunut kaikenlaista, muun muassa perheen isän ensimmäisen vaimon murha ja pakoretki Iranista. Tuon keikan jälkeen Afganistania koskevat uutiset on tullut luettua tarkemmin kuin ennen.
Huomenna menen jututtamaan inttipoikia valatilaisuuteen. Toivotaan, että varusmiehet ovat vähäsanaisia, niin pääsen ajoissa viettämään läksiäisiä (oikea asenne työntekoon on kaiken A ja O...). Ehdin lomailla viikon ennen kurssien alkua, ja ajattelin viettää tuon ajan aivot narikassa. Toivottavasti tekin ehditte hengähtää ennen koulun alkua. Nauttikaa viimeisistä lämpimistä päivistä!
Heidi
Keskiviikko 20.7.
Hoi!
Kokemuksia toimittajan elämästä on kertynyt taas yhden kuukauden verran lisää. Kirjoittelen nytkin toimituksessa (armoton kiire, tiedän). Ei vaan, työpäivä on pikapuoliin pulkassa, joten päätin kirjoitella blogitekstin täällä.
Päivät ovat (yhäkin) hyvin erilaisia, eikä niiden välillä tunnu olevaan minkäänlaista tasapainoa. Yhtenä päivänä saatan rustata kolme juttua ja viettää töissä monta ylityötuntia, kun taas välillä murjon tekstin kasaan hetkessä, jolloin loppupäivä menee peukaloita pyöritellessä. Nyt olen normaalien uutisjuttujen ohella tehnyt muutamia teemasivuja. Menopelit-teemasivuille haastattelin tuttua autotuunaajaa, Verstas-teemaan savimuovaajaa. Erikoisin keikka lienee vielä julkaisematon Yökön matkassa -jutun keikka. Vietin siis yhden yön kuvaajan kera Vaasan kaupunginsairaalan vuodeosastolla seuraamassa, miten pelkkiä yövuoroja tekevän hoitajan arki rullaa. Jutun kirjoittaminen poikkesi sikäli edellisistä kirjoituksistani, että tähän piti normaalin 3000 merkin sijasta naputella vajaat 9000 merkkiä. Kyllähän se teksti sieltä syntyi, ilman mitään suurempia tuskia.
Toistaiseksi haastavin ja jännittävin keikka oli kolmisen viikkoa sitten. Pohjoismaiden sosiaali- ja terveysministerit kokoustivat Vaasassa, ja minä pamahdin lehdistötilaisuuteen kuvaajan kera. Itse en ole ennen noin suuriin lehdistötilaisuuksiin osallistunut, joten kun minut ja Vasabladetin toimittaja istutettiin siihen Pohjoismaiden ministereiden eteen ja mikrofoni lyötiin käteen, niin kyllä siinä jonkin verran oli hermoilua havaittavissa. Onneksi saimme korvaan laitteen, jonka kautta tuli tulkkaukset ministereiden puheista. Vaikka olen muutamat haastattelut tehnyt ruotsiksikin, ei norja, tanska ja islanti taivu yhtä nätisti. Juttu ei kuulosta läheskään niin hienolta tässä, mutta uskokaa tai älkää, kyllä se aika pelottavaa oli.
Niin, ja parin viikon ajan olen piinannut Wasalandiaa. Minulle on napsahtanut tässä lyhyen ajan sisällä kaksi ei-niin-positiivista juttua Wasalandian työoloista sekä rikkinäisistä huvipuistolaitteista. Toimittajan työssä on sekin puoli, että ikävätkin asiat pitää kaivaa esiin. Tuollaisissa tilanteissa pitää vain niellä kaikki epävarmuus ja pamauttaa kysymykset tulemaan. Vaikka nuokin keikat ovat osa toimittajan arkea, toivon silti, ettei minun tarvitse näyttää naamaani enää Wasalandiassa.
Viime viikolla laajensin reviiriäni sen verran, että kirjoittelin urheilutoimituksen puolella juttuja. Vaikka pidän kaikenlaisesta urheilusta, ja etenkin lentopallo on suuri rakkauteni, huomasin silti hyvin pian, että kaikki lajit eivät ole niin hyvin hanskassa. On melko vaikeaa soittaa Sotkamon Jymyn Aki Oravalle menneestä Supespesis-kaudesta, ellei ensin selvitä, millaisia pelejä heillä on takanaan. Urheilutoimituksessa käyminen oli kuitenkin kaikin puolin positiivinen kokemus. Siellä tahti ei ole niin hektinen, ja jutut ovat pääosin positiivisempia.
Nyt kotiin, yli kahdeksan tuntia toimituksessa riittää yhdelle päivää!
-Heidi
Maanantai 20.6.
Helou!
Viides viikko Pohjalaisella on alkamassa. Pitäisi olla leppoinen viikko sikäli luvassa, että jo perjantaina saa laittaa juhannusvaihteen silmään. Muutenkin työajat on ollut mukavia. Olen saanut tähän asti tehdä aamuvuoroa, jolloin olen siis töissä klo 9-17. Viikonloput ovat ruhtinaallisesti vapaana, mitä en meinaa vieläkään entisenä kassaneitinä käsittää. Nyt olisi ensimmäinen välivuoroviikko edessä, eli töissä pitäisi viihtyä puoli kymmeneen asti illalla.
Tuossa eilen laskeskelin, että olen tehnyt nyt 20 juttua Pohjalaiselle. Tahti on siis yksi kirjoitus per päivä. Aluksi vauhti tuntui liian kovalta, ja kun kysyttävää riitti yhdestä sun toisesta asiasta, venyivät päivät usein ylitöiksi. Alku oli muutenkin vähän härdelliä. Talon tavoissa on riittänyt opeteltavaa, samoin itse kirjoitusohjelman käytössä. Kuten Emilia jo kirjoituksessaan kertoikin, aamut alkavat palaverilla, jossa annetaan palautetta päivän lehdestä ja jaetaan uudet aiheet. Itse olen koittanut olla kärppänä, ja käydä pyytämässä seuraavan päivän aihetta jo illalla, jos aikaa on ollut. Se helpottaa kummasti haastatteluiden sopimista ja samaten kuvaajien varaamista.
Yleensä kuitenkin aamulla saa pyöräillä töihin ilman minkäänlaista tietoa siitä, mitä päivä tuo tullessaan. Tähän asti aiheita on ollut laidasta laitaan. Ensimmäisen jutun väsäsin stressijuomista. Juttua tehdessäni huomasin, että näkökulma aiheeseen saattaa vaihtua paljonkin päivän aikana. Alun perin lähdin selvittämään, onko tämä USA:n ilmiö leviämässä Suomeen ja kyselemään juoman terveysvaikutuksista. Kävi kuitenkin ilmi, että kukaan ei tiedä mitään aiheesta, jolloin se nostettiin uutisen pääpointiksi. Samoin kävi myös viime viikon uutiseni kanssa. Isonkyrön uusi golfkenttä muuttui haastattelun aikana minigolfkentäksi. Vähän latisti sitä uutista :D
Olen kotoisin Laihialta, ja tuntuu, että siitä on työssäni hyötyä. Haastattelupaikoille löytää helposti, kun maakunta on tuttu (saattaa johtua myös osaavista kuvaajista, jotka yleensä istuvat ratin takana). Yleensä uutispäällikkö ehdottaa sopivia haastateltavia kuhunkin aiheeseen, mutta omaakin päätä on lupa ja tarkoitus käyttää. Omia aiheita tulee arastelematta ehdottaa. Tässä yhteydessä pitänee antaa kiitosta äidilleni, joka tykittää mailiini tasaisin väliajoin hyviä juttuaiheita. Osa niistä on päässyt jo lehden päälle, osa on vielä työn alla. Ympäristöä kannattaa siis tarkkailla, ja itse ainakin avoimesti kalastelen hyviä juttuideoita tutuiltani. Ehdotuksia ei ole ikinä liikaa.
Kaiken kaikkiaan olen viihtynyt Pohjalaisella hyvin. Kesätoimittajaporukka on rento, ja myös varsinaisia toimittajia on helppo lähestyä. Lyhyessä ajassa olen huomannut joitain muutoksia itsessäni. Olen muuttunut, jos mahdollista, entistä avoimemmaksi ihmisille. Olen joutunut karistamaan osan itselleni tyypillisestä suunnitelmallisuudesta. Esimerkiksi ennen puheluita ei voi miettiä minuuttikaupalla, että mitäköhän minä sinne nyt sitten sanoisin. Kallista työaikaa valuu hukkaan. Myös kirjoittamiseen on tullut jonkinlainen rutiini. Yleensä ensimmäinen versio tekstistä syntyy ilman sen suurempia ponnistuksia. Kirjoittamisen jälkeen luetutan tekstin yleensä joko Emilialla tai Pihlalla, ja teen mahdolliset muutokset. Jos aikaa jää, vien tekstin luettavaksi vielä jollekin kokeneemmalle toimittajalle. Sen jälkeen tekstin voi päästää käsistään kohtuullisen hyvällä omallatunnolla. Silti lehden avaaminen aamulla on aina yhtä jännittävää.
- Heidi