Minnan blogi

Minnan kokemuksia puheenjohtajana

 

---

Minnan kokemuksia varajäsenenä kaudella 2009-2010

6.5.2009

No niin, olisikohan aika aloittaa tämä blogi vielä ennen kesälaitumille kirmaamista, tässä viimeisten tenttien lomassa. Tuossa vieressähän se huomisen tentin luku-urakka lojuu, mutta tämä alkoi yhtäkkiä tuntuakin kiinnostavammalta ajanvietteeltä..

Nyt on siis vaput juhlittu, ja Hoviskan rannassa callituslaisten skumppapullokin korkattu, joka tuntui mukavalta näin hallituskautemme ensimmäisen puoliskon loppumetreillä. Kevään sählyjen, ekskursion ja sitsien kanssa hermoilut ovat takana ja muistotkin alkaneet kultaantua :) Kevät on ollut CoMediassa tapahtumarikas, ja ainakin meille callituslaisille ainejärjestömme menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus on alkanut kirkastua. Tärkein tehtävämme tulevana syksynä tapahtumien järjestämisen lisäksi on varmasti ainejärjestön tekeminen tutummaksi kaikille comedialaisille, erityisesti tuleville fukseille. Kannatan myös ehdottomasti Miinan mainitsemia kahvitteluita, ei ehkä viikottain, mutta silloin tällöin. Vaikka me viestijät olisimme multimedian harjalla (:D), ei kaiken kommunikointimme tarvitsisi tapahtua verkossa.

Niin ja kokemuksistani varajäsenenä: alkusyksystä ajattelin, etten vielä fuksivuotenani ryhtyisi ainejärjestötoimintaan, mutta onneksi muutin mieleni! Kaikille tuleville fukseille siis tiedoksi, että kannattaa olla alusta asti mukana, kun löydät yliopistomaailmasta jotain, mikä kiinnostaa. Ainakin itselläni kalskahtaa sana varajäsen korvaan melko "mitäänsanomattomana" jäsenenä, joka ei mielestäni todellakaan sitä ole. Tässä kevään mittaan on ehkä alkanut harmittaa se, ettei ole mitään omaa vastuualuetta hoidettavana, mutta ehkä me syksyllä vaikka keksimme minullekin jonkun sellaisen, vai mitä Miina?

Tentitöntä(?) kesää odotellessa, Minna

 

Päivitetty 03.02.2010. Tulosta tämä sivu.